Rickyn viimeinen matka

Tänään jouduin sanomaan hyvästit mun maailman tärkeimmälle ystävälle. Sille mikä on opettanut mulle enemmän elämästä kuin kukaan muu. Sen elämänilo ja halu on ollut aivan uskomatonta. Sen positiivisuus ja iloisuus mikä huokuu siitä on tarttuvaa. Se ihastutti ihmisiä toisensa perään persoonallaan ja ei ole varmaan yhtäkään ihmistä maanpäällä kenestä se ei olisi tykännyt.

Viime viikolla asiat muuttuivat huonompaan suuntaan. Huomasin sen ruokahalun menevän pois ja se ei ollut oikein oma itsensä. Sillä kerääntyi nestettä amputoituun tynkään, mikä puhkesi myös itsestään ja valutti nesteet pois. Käytiin näyttämässä sitä ja saatiin antibiootit ja särkylääkkeet mukaan.
Sitten alkoi pieni kröhä ja yskiminen. Nyttenhän on ihan hirveästi kennelyskää liikkeellä, joten epäilin sitä ja myös etäpesäkkeitä.
 Eilen illalla Rickyn hengitys alkoi muuttua todella raskaaksi, joten lähdettiin päivystykseen. Siellä hän oli kuitenkin taas reipas ja virkosi selkeästi. Ricky tutkittiin päällepäin ja lääkäri meinasi vain hengitystiet infektiota, joten sai kipuja lievittävän piikin, joka selkeästi auttoi Rickyyn ja lähdettiin kotiin.
Rickyllä oli pääkoppa hieman sekaisin aineesta ja alkoi nukkumaan tyytyväisenä. Aamulla hengitys oli taas erittäin raskasta, joten soitto petvettiin ja äkkiä sinne. Siellä Rickyn kieli alkoikin jo sinertämään ja tarvittiin lisähappea. Käytiin kuvauttamassa Ricky ja valitettavasti kroppa oli täynnä etäpesäkkeitä. Halusin vain äkkiä tehdä viimeisen palvelun ystävälleni ja päästää se pois kivuistaan. Nyt sillä on hyvä olla jossain muualla, ilman kipuja.

Onneksi mulla on parhaimmat muistot tosta ilopilleristä. Nyt olo on tyhjä. Sydämmestä puuttuu pala ja kotona ei ole ketään ketä sättäisi ja olisi menossa mukana. Ketä nyt lenkillä muo vetää ja kiskoo? Ketä nyt hyppää vasten kun tulen kotiin ja antaa paljon märkiä pusuja? Ketä nyt kerjää ruokaa keittiössä ja hyppii sohvalla syliin?

Toisaalta mulla on helpottunut olo, kun tiedän että Rickyllä on nyt hyvä olla. Sen ei enää tarvitse kärsiä. Mutta olen myös todella kiitollinen tästä yhteisestä matkasta. Sain Rickyltä myös paljon. Mun koulutustyylin se muokkasi täysin uudestaan. Vaikka mentiin ojasta allikkoon, niin tehtiin se aina yhdessä. Se on ollut mun tukena 5v, se on kokenut mun kanssa  elämäni suurimmat vaiheet. Se oli maailman paras tuki ja turva. Se oli maailman paras lastenvahti ja se rakasti tyttöjä koko sydämmestään. Surullista että tytöt on niin pieniä, eikä tule muistamaan Rickyä. Onneksi on kuvat mitkä kertovat jo paljon.

Ricky oli mun elämäni koira ja en tule koskaan unohtamaan sitä. Once in a life time dog. Toista ei tule, tiedän sen. Nyt on todella paha olla ja tekisin mitä vaan että saisin sen takaisin. Koitan vaan uskotella itselleni, että nyt se on paremmassa paikassa ja saa juosta, uida, riekkua niin paljon kuin haluaa. 

Elämä on epäreilua ja parhaimmat kärsii aina. Sen hymyä tulee kuitenkin eniten ikävä.❤
Luulen että Jerokin tiedosti Rickyn tekevän kuolemaa. Sekin on maannut vaan omissa oloissaan, eikä ole täysin oma itsensä.

Mä en mitään muuta toivonut kun, että oltaisiin selätetty syöpä ja jatkettu elämäämme vanhuuteen asti. On rankkaa laittaa nuori koira pois, toisaalta enää ei ollut vaihtoehtoja. Kyllä me vielä jonain päivänä nähdään ja nään sen taas hymyilevän. Sanoin sille vielä, että nyt pääset pois ja sulla on sitten taas hyvä olla. Tullaan vielä näkemään.❤
Kaikista kamalinta oli lähteä eläinlääkäristä pelkän hihnan kanssa ja tiedät ettet tule enää sitä näkemään. En ole vielä täysin hyväksynyt asiaa ja voisinkin vaan koko ajan lähteä hakemaan sitä sieltä ja se tulisikin hymyillen muo vastaan.❤

"Tänään on se päivä,
kun minun matkani on kuljettu loppuun.
Olen sairas ja voimani ovat ehtyneet,
älä siis pyydä minua jaksamaan pidemmälle,
vaan pidä minua sylissäsi
ja kerro minulle kaikista yhteisistä vuosistamme.
Silitä turkkiani niin kauan
kunnes olen kulkenut rajan yli
ja sydämeni on sammunut.
Muistele minua mutta älä takerru minuun,
vaan jatka eteenpäin.
Kun aika koittaa, kohtaamme jälleen,
emmekä eroa enää koskaan."❤

Tiedän että katselet muo ylhäältä ja oot hengessä mukana❤ mun sanat ei kerro kuinka paljon suo rakastan. Toivottavasti sä tiedät sen. Sä olit hieno koira ja oot palveluksesi tehnyt. Mun on pakko nöyrtyä ja antaa sun mennä. ❤ nähdään vielä❤

-Marjaana

Archeye's Battery Energy
"Ricky"
28.05.2011-19.12.2016

Swimming is the best exercise for body

Ricky on nyt vihdoin päässyt uimaan muutaman kerran. Se rakastaa uimista ja kesät menee yleensä rannalla heittelemässä leluja koirille mereen.

Nyt kuitenkin tilanne on ollut aivan uusi koiralle ja itselleni.
Meille suositeltiin vetreekoiran vastavirta allasta ja siellä olemme nyt käyneetkin.  Mukaan suositeltiin ottamaan pelastusliivit, herkkuja ja lempi vesilelu.

 Rickyhän on tunnetusti erittäin innokas ja utelias koira, joten uuden paikan en ajatellutkaan olevan meille mikään ongelma. Enimmäkseen jännitti allas ja miten se suhtautuu siihen.

Ricky ei ole koskaan ollut alusta-arka, mutta nyt ei suostunut kunnolla kävelemään lattiaa pitkin, missä oli tietenkin vettä ja se on liukas.
Ricky siis suti ensin läpi hallin ja sitten piti mennä pienet portaat ylös altaan luokse. Portaat ylöspäin Ricky menee helposti vielä, mutta altaseen pitäisi mennä portaat alas tai hypätä sinne kynnyksen yli. Eli pattitilanne tuli ja koira tietenkin oli pienessä jännityksessä.
 Ei saatu ensin houkuteltua sitä altaaseen, joten oli vain pakko nostaa se sinne ja minä juoksin toiseen päähään antamaan nakkia suuhun.
Nyt oli ensimmäinen kerta kun Ricky ui kolmella jalalla ja selkeästi ei vielä luota itseensä täysin.
Vähän hätiköityä räpiköimistä ja se halusi pian pois altaasta, joten pidettiin hetken tauko. Toisella kertaa alkoi jo onneksi rentoutumaan ja keskittymään uimisen tekniikkaan ja päätimme lopettaa kun se sujui hyvin.

Viime kerralla kaikki onneksi meni jo paljon paremmin. Itseäni harmittaa, kun lattialla ei ole mitään liukkauden esto mattoa, jotta sen ei tarvitsisi sutia tai ainakaan reveyttää mitään lihasta. Altaaseen menoa Ricky kuitenkin rupesi jo itse tarjoamaan ja hyppikin kynnyksen yli ensimmäiselle portaalle. Vielä piti nostaa altaaseen uimaan ja saatiin jo hyviä pätkiä uituakkin. Varmasti alkaa koko ajan enemmän luottamaan itseensä ja kuntokin kasvaa tätä myötä, niin jaksaa polskia pidempään.
Kyllä se vielä kohta hyppää altaaseen itse!

 Onhan sekin totta, että sitä jalkaa pitää vaan opetella käyttämään ja antaa koiralle itse aikaa voittaa pelkonsa. Tällä hetkellä se on nimeomaan rappusten alastulo, siinä sen pitäisi jättää aina yksi porras välistä, jotta tulisi tasaisesti alas. Kotona meillä on yläkerta ja Ricky on tasan 2krt tullut alas ja se onnistuu hetken, kunnes sillä menee pasmatsekaisin ja sitten liukuu alas. Treeniä vaan pitäisi tehdä.

Pieni pätkä Rickyn uimisesta.

Ruudun treenaamista. 

Ei huomaakkaan jalan puuttumista. 

On se aikamoinen! 

Palataan taas asiaan.

-Marjaana & Ricky ❤