Rickyn viimeinen matka

Tänään jouduin sanomaan hyvästit mun maailman tärkeimmälle ystävälle. Sille mikä on opettanut mulle enemmän elämästä kuin kukaan muu. Sen elämänilo ja halu on ollut aivan uskomatonta. Sen positiivisuus ja iloisuus mikä huokuu siitä on tarttuvaa. Se ihastutti ihmisiä toisensa perään persoonallaan ja ei ole varmaan yhtäkään ihmistä maanpäällä kenestä se ei olisi tykännyt.

Viime viikolla asiat muuttuivat huonompaan suuntaan. Huomasin sen ruokahalun menevän pois ja se ei ollut oikein oma itsensä. Sillä kerääntyi nestettä amputoituun tynkään, mikä puhkesi myös itsestään ja valutti nesteet pois. Käytiin näyttämässä sitä ja saatiin antibiootit ja särkylääkkeet mukaan.
Sitten alkoi pieni kröhä ja yskiminen. Nyttenhän on ihan hirveästi kennelyskää liikkeellä, joten epäilin sitä ja myös etäpesäkkeitä.
 Eilen illalla Rickyn hengitys alkoi muuttua todella raskaaksi, joten lähdettiin päivystykseen. Siellä hän oli kuitenkin taas reipas ja virkosi selkeästi. Ricky tutkittiin päällepäin ja lääkäri meinasi vain hengitystiet infektiota, joten sai kipuja lievittävän piikin, joka selkeästi auttoi Rickyyn ja lähdettiin kotiin.
Rickyllä oli pääkoppa hieman sekaisin aineesta ja alkoi nukkumaan tyytyväisenä. Aamulla hengitys oli taas erittäin raskasta, joten soitto petvettiin ja äkkiä sinne. Siellä Rickyn kieli alkoikin jo sinertämään ja tarvittiin lisähappea. Käytiin kuvauttamassa Ricky ja valitettavasti kroppa oli täynnä etäpesäkkeitä. Halusin vain äkkiä tehdä viimeisen palvelun ystävälleni ja päästää se pois kivuistaan. Nyt sillä on hyvä olla jossain muualla, ilman kipuja.

Onneksi mulla on parhaimmat muistot tosta ilopilleristä. Nyt olo on tyhjä. Sydämmestä puuttuu pala ja kotona ei ole ketään ketä sättäisi ja olisi menossa mukana. Ketä nyt lenkillä muo vetää ja kiskoo? Ketä nyt hyppää vasten kun tulen kotiin ja antaa paljon märkiä pusuja? Ketä nyt kerjää ruokaa keittiössä ja hyppii sohvalla syliin?

Toisaalta mulla on helpottunut olo, kun tiedän että Rickyllä on nyt hyvä olla. Sen ei enää tarvitse kärsiä. Mutta olen myös todella kiitollinen tästä yhteisestä matkasta. Sain Rickyltä myös paljon. Mun koulutustyylin se muokkasi täysin uudestaan. Vaikka mentiin ojasta allikkoon, niin tehtiin se aina yhdessä. Se on ollut mun tukena 5v, se on kokenut mun kanssa  elämäni suurimmat vaiheet. Se oli maailman paras tuki ja turva. Se oli maailman paras lastenvahti ja se rakasti tyttöjä koko sydämmestään. Surullista että tytöt on niin pieniä, eikä tule muistamaan Rickyä. Onneksi on kuvat mitkä kertovat jo paljon.

Ricky oli mun elämäni koira ja en tule koskaan unohtamaan sitä. Once in a life time dog. Toista ei tule, tiedän sen. Nyt on todella paha olla ja tekisin mitä vaan että saisin sen takaisin. Koitan vaan uskotella itselleni, että nyt se on paremmassa paikassa ja saa juosta, uida, riekkua niin paljon kuin haluaa. 

Elämä on epäreilua ja parhaimmat kärsii aina. Sen hymyä tulee kuitenkin eniten ikävä.❤
Luulen että Jerokin tiedosti Rickyn tekevän kuolemaa. Sekin on maannut vaan omissa oloissaan, eikä ole täysin oma itsensä.

Mä en mitään muuta toivonut kun, että oltaisiin selätetty syöpä ja jatkettu elämäämme vanhuuteen asti. On rankkaa laittaa nuori koira pois, toisaalta enää ei ollut vaihtoehtoja. Kyllä me vielä jonain päivänä nähdään ja nään sen taas hymyilevän. Sanoin sille vielä, että nyt pääset pois ja sulla on sitten taas hyvä olla. Tullaan vielä näkemään.❤
Kaikista kamalinta oli lähteä eläinlääkäristä pelkän hihnan kanssa ja tiedät ettet tule enää sitä näkemään. En ole vielä täysin hyväksynyt asiaa ja voisinkin vaan koko ajan lähteä hakemaan sitä sieltä ja se tulisikin hymyillen muo vastaan.❤

"Tänään on se päivä,
kun minun matkani on kuljettu loppuun.
Olen sairas ja voimani ovat ehtyneet,
älä siis pyydä minua jaksamaan pidemmälle,
vaan pidä minua sylissäsi
ja kerro minulle kaikista yhteisistä vuosistamme.
Silitä turkkiani niin kauan
kunnes olen kulkenut rajan yli
ja sydämeni on sammunut.
Muistele minua mutta älä takerru minuun,
vaan jatka eteenpäin.
Kun aika koittaa, kohtaamme jälleen,
emmekä eroa enää koskaan."❤

Tiedän että katselet muo ylhäältä ja oot hengessä mukana❤ mun sanat ei kerro kuinka paljon suo rakastan. Toivottavasti sä tiedät sen. Sä olit hieno koira ja oot palveluksesi tehnyt. Mun on pakko nöyrtyä ja antaa sun mennä. ❤ nähdään vielä❤

-Marjaana

Archeye's Battery Energy
"Ricky"
28.05.2011-19.12.2016

Swimming is the best exercise for body

Ricky on nyt vihdoin päässyt uimaan muutaman kerran. Se rakastaa uimista ja kesät menee yleensä rannalla heittelemässä leluja koirille mereen.

Nyt kuitenkin tilanne on ollut aivan uusi koiralle ja itselleni.
Meille suositeltiin vetreekoiran vastavirta allasta ja siellä olemme nyt käyneetkin.  Mukaan suositeltiin ottamaan pelastusliivit, herkkuja ja lempi vesilelu.

 Rickyhän on tunnetusti erittäin innokas ja utelias koira, joten uuden paikan en ajatellutkaan olevan meille mikään ongelma. Enimmäkseen jännitti allas ja miten se suhtautuu siihen.

Ricky ei ole koskaan ollut alusta-arka, mutta nyt ei suostunut kunnolla kävelemään lattiaa pitkin, missä oli tietenkin vettä ja se on liukas.
Ricky siis suti ensin läpi hallin ja sitten piti mennä pienet portaat ylös altaan luokse. Portaat ylöspäin Ricky menee helposti vielä, mutta altaseen pitäisi mennä portaat alas tai hypätä sinne kynnyksen yli. Eli pattitilanne tuli ja koira tietenkin oli pienessä jännityksessä.
 Ei saatu ensin houkuteltua sitä altaaseen, joten oli vain pakko nostaa se sinne ja minä juoksin toiseen päähään antamaan nakkia suuhun.
Nyt oli ensimmäinen kerta kun Ricky ui kolmella jalalla ja selkeästi ei vielä luota itseensä täysin.
Vähän hätiköityä räpiköimistä ja se halusi pian pois altaasta, joten pidettiin hetken tauko. Toisella kertaa alkoi jo onneksi rentoutumaan ja keskittymään uimisen tekniikkaan ja päätimme lopettaa kun se sujui hyvin.

Viime kerralla kaikki onneksi meni jo paljon paremmin. Itseäni harmittaa, kun lattialla ei ole mitään liukkauden esto mattoa, jotta sen ei tarvitsisi sutia tai ainakaan reveyttää mitään lihasta. Altaaseen menoa Ricky kuitenkin rupesi jo itse tarjoamaan ja hyppikin kynnyksen yli ensimmäiselle portaalle. Vielä piti nostaa altaaseen uimaan ja saatiin jo hyviä pätkiä uituakkin. Varmasti alkaa koko ajan enemmän luottamaan itseensä ja kuntokin kasvaa tätä myötä, niin jaksaa polskia pidempään.
Kyllä se vielä kohta hyppää altaaseen itse!

 Onhan sekin totta, että sitä jalkaa pitää vaan opetella käyttämään ja antaa koiralle itse aikaa voittaa pelkonsa. Tällä hetkellä se on nimeomaan rappusten alastulo, siinä sen pitäisi jättää aina yksi porras välistä, jotta tulisi tasaisesti alas. Kotona meillä on yläkerta ja Ricky on tasan 2krt tullut alas ja se onnistuu hetken, kunnes sillä menee pasmatsekaisin ja sitten liukuu alas. Treeniä vaan pitäisi tehdä.

Pieni pätkä Rickyn uimisesta.

Ruudun treenaamista. 

Ei huomaakkaan jalan puuttumista. 

On se aikamoinen! 

Palataan taas asiaan.

-Marjaana & Ricky ❤

Kuulumisia

Tänään käytiin Tanjalla fysioterapiassa/osteopaatilla. Viime kerrasta oli nyt 4vk ja pieni ahdistus oli päällä, että kuinka pahaan kuntoon Ricky olisi tässä ajassa mennyt.
 Ollaan aika paljon pidennetty lenkkejä ja myös treenattu muutamaan otteeseen. Melkein päivittäin pääsee myös pellolle juoksemaan.

Uimaan ei olla vieläkään päästy, koska Ricky on muutaman kerran unohtanut kun saa kunnon ralli hepulit,että siltä puuttuu jalka. :D
Olassa on nyt pieni haava/nirhauma ja odotellaan että se parantuu kunnolla, ettei uimahallista tule ainakaan mitään tulehdusta.
 Metsässäkin käydään ja sieltä haetaan erinlaista maastoa, tasapainottelua ja kunnonkasvua. Mitään ongelmaahan Rickyllä ei ole ja sain sen kolmekertaa kantaa kallioilta myös alas, ettei vaan sattuis mitään...
Rickyn ja Jeron lempipuuhaa on juosta pääkolmantena jyrkille kallioille ja sieltä alas.

Remmilenkit olen huomannut Rickylle raskaimmaksi. Sehän vetää hihnassa ihan hulluna ja liike on huomattavasti tönkömpää. Vapaana ollessaan kulkee paljon sulavammin.

Toi koira kyllä hämmensi taas meitä suuresti. Ricky oli siis mennyt parempaan päin, mitä se oli 4vk sitten. Mikä on aivan uskomatonta. Tanjakin ihmetteli asiaa, miten on voinut mennä parempaan. Viimekerralla oli paljon enemmän jumissa ja selkeitä tukkeumia. Nyt oli joustavampi ja toki löytyi lieviä lihasjännittymiä, mitä ihan nelijalkaisillekkin tulee.

Erittäin positiivisia uutisia.

 Ricky on siis oppinut jakamaan painoaan myös takajaloilleen, eikä pelkästään yhdelle etujalalle. On ne eläimet uskomattomia. 😊

Tanjan sanoin, että jos jumit ovat tätä luokkaan, niin Ricky eläisi hyvin loppuelämän. Tätä todellakin toivotaan.  Varattiin uusi aika nyt 7vk päähän ja katsotaan mitä silloin on kropalle tapahtunut.

 Pidennetään aina vähän hoito aikaa, jos ei ole mitään ihmeellisiä löydöksiä, jotta voidaan sopia sitten ns "lopullinen" hoidon tarve.

Ricky tekee tokoa yhtä innoissaan, kuin ennenkin.

Loppuun on ihan pakko hehkuttaa, koska Petvet teki aivan ihanan videon Rickystä. Tuli oikein itku kun sen katsoin.

 Sitä en pysty tänne linkittämään, mutta käykää ihmeessä katsomassa Petvetin facebookista se. 

Täällä nautitaan ensilumesta.

-Marjaana & Ricky

After every strom the sun always shines

Pahin on nyt ohi.

Suuressa ahdistuksessa elettiin maanantain keuhkokuviin asti. Aina kun katsoin Rickyä en voinut uskoa, että sieltä löytyisi mitään, koska koira on paremmassa kunnossa kuin pitkään aikaan. 

Onneksemme epäilyni osuivat oikeaan ja mitään etäpesäkkeitä ei löytynyt. Happy days!

Sovittiin 6kk päähän uusinta kuvien otot, ihan varmuuden vuoksi.

Nyt voidaan taas hengittää ja jatkaa normaalia elämäämme, jos joskus tulee jotain niin sitten vaan kuviin. 

Nyt eletään kuitenkin rinta rottingilla niin kauan kun voidaan. 

Rickyltä lopetettiin kipulääkkeetkin, eikä ole oireillutkaan yhtään. Hermolääkettä annetaan vielä hetken, jotta haamukivut ei tulisi takaisin.

Muuten elämä hymyilee!

 Käydään päivittäin pellolla juoksentelmassa ja ei ole mitään ongelmaa. Ricky tapasi uuden tyttöystävänkin ja heillä oli niin hyvät leikit, eikä kumpaakaan häirinnyt puuttuva jalka. 

Enemmän se taitaa häiritä ihmisten päätä, kuin koirien. Ollaan kyllä edelleenkin saatu hyvää palautetta ja ihmiset kehuvat Rickyn onnellisuutta. 

Seuraavana haasteena ruvetaan harjoittelemaan vastavirtauimista, jotta saadaan liikuntamuoto missä jalka ei rasitu ja samalla kehittämään takaisin kadotettuja lihaksia.

 Heti kun itse toivun tästä oksennustaudista, niin rupean varailemaan sinne aikaa ja toivottavasti päästäisiin mahdollisimman pian.

 Palataan asiaan!

Terkuin: Marjaana & Ricky

When life knocks you down

Kun asiat alkavat sujumaan paremmin jalkojen alta vedetään taas matto pois.

Olin eilen alkamassa hehkuttamaan, kuinka hyvin asiat menee Rickyllä. Haamukivut/nykiminen on vähentynyt ja melkein kokonaan loppunut. Saatiin aika luotto Fysioterapeutillemme ja kropasta ei löytynyt mitään hälyttävää. Pieniä jumeja jalanpuoleisessa kyljessä ja jalassa, mikä on ihan normaalia tässä tapauksessa. Annettiin kotiläksyksi venytellä jalkaa ja irrotella lapaa. Sovittiin 4 viikonpäähän uusi aika, jotta näkee miten rasittuu pidemmällä ajanjaksolla. Tehtiin hoitosuunnitelmaa ja tarkoituksena olisi lääkärin annettua luvan kuntoutukseen, aloittaa vastavirta uimista. Se kehittäisi tasapainoa,kasvattaisi kuntoa/lihaksistoa ja keventäisi etujalan rasitusta.

Kaikki sujui siis hyvin, kunnes katsoin eilen sähköpostini ja sinne oli tullut VIHDOIN tulokset Rickyn jalasta. Valitettavasti se oli kaikista pahin mahdollinen löydös. Jalasta löytyi siis kuitenkin luusyöpä. Se mikä saatiin ihan ensimmäisenä diagnoosina ja mitä ketään muu lääkärikään ei uskonut mahdolliseksi.

 Eli kaikki se stressi, minkä luulin olevan takanapäin iskeytyi taas päin kasvoja. Suurin riskihän on etäpesäkkeet, jos niitä on niin peli on menetetty ja ollaan aivan turhaan taisteltu tämä vuosi. Vaikka ei löytyisi etäpesäkkeitä nyt, niin niitä voi tulla milloin vain uudestaan. Muutaman kuukauden tai vuoden kuluttua. Olen itse henkisesti nyt taas aivan säpäleinä. Tunteiden vuoristorata. Toisaalta tunnen suurtavihaa, koska saatiin diagnoosi silloin heti tähän. En halunnut uskoa sitä ja vaihdoin lääkäriä. Kaikki rahantuhlaus ja koiran kärsimys on ollut turhaa, jos tämä taistelu olisi tässä. Toisaalta ihan uskomatonta, että Ricky on edes hengissä. Yleensä luusyöpään koirat menehtyy 3-4kk. Murtuma jalassa parani, mikä ei todellakaan pitäisi parantua, jos siellä on syöpä. Suurin kysymykseni on miksi se jalka meni parempaan päin? syöpä ei parane, ilman hoitoja. Ensimmäisenähän silloin Rickystä otettiin kuvat etäpesäkkeiden varalta ja mitään ei löytynyt. Siitä on nytten vuosi aikaa ja vuoden se syöpä on ollut jalassa, eli on ihme jos ei ole kehittänyt etäpesäkkeitä vieläkään. Toisaalta uskomatonta kuvitella etäpesäkkeitäkään, koska koira menee koko ajan parempaan suuntaan. Ruokahalu on kohdillaan, energinen, iloinen, hyväturkki yms. Ricky ei todellakaan ole mennyt oppikirjan mukaan tämän kanssa. 90% Luusyöpä lähettää etäpesäkkeitä ja toivon nyt ylikaiken, että Ricky kuuluu siihen 10% ja saa elää vielä pitkään. Mun oma stressi ei varmaan koskaan helpota, kun pelkään koko ajan milloin niitä tulee ja tuleeko.

 Suurin syy amputaatioon oli, että se mikä jalassa on ei leviä ja on paikallinen, jos olisin tiennyt mahdollisuuden luusyöpään, en olisi koskaan lähtenyt amputoimaan jalkaa. Selviytymis prosentti on niin pieni niillä koirilla, jotka sairastuu siihen.

Jotain pientä iloa tähän väliin. Ricky menee melkein paremmin kuin Jero. <3

Maanantaina meillä on aika röntgeniin ja silloin kuvataan keuhkot. Palataan asiaan.

p.s Pitäkää meille paljon peukkuja.

-Marjaana &  Ricky

Heart of gold

Tuli tänään eläinlääkärissä taas todettua kuinka ihana toi "pieni" belgini on.

Ricky on ollut lukemattomia kertoja jo eläinlääkärissä ja sille on tehty siellä vaikka ja mitä. Todella epämielyttäviä ja kipeitä asioita. Viimeksi siltä vietiin jalka ja silti se meni sinne häntä heiluen ja luottavaisena.

 Hoitajakin kassalla naureskeli, että koira ei ainakaan ole moksiskaan viime kerrasta ja on aivan ihanan luonteinen belgi ja vertaili juuri yleensä vastaantuleviin arkoihin belgeihin. Ricky on valloittanut sielä monen hoitajan sydämmen. <3 Tultiin taas rapsuttelemaan ja kyselemään vointia.

 Tänään oli tikkien poisto ja iho oli inhottavasti kasvanut tikkien päälle. Elina joutui kunnolla sörkkimään ja vääntämään että sai tikit pois ja Ricky vaan istui ja oli rauhallinen oma itsensä. Elina totesikin että on kyllä ihan super mahtava luonne koiralla ja kehui kuinka kiltti se on. Tikkien poiston jälkeen Ricky vielä meni Elinan syliin rapsuteltavaksi, se ei kyllä ikinä usko että ketään tekisi sille mitään pahaa <3.

Olkapäätä paineltiin ja väänneltiin, tarkistettiin ettei siinä ole mitään ylimääräistä kipua. Nestettä vielä löytyi, mikä on kuulemma ihan normaalia. 

Sovittiin kahden viikon päähän uusi tarkistus aika.

Viimekerralla kerroin Rickyn olevan vähän masis ja olkapään nykivän. Otin yhteyttä Petvettiin ja Rickylle määrättiin Gababenttiiniä, joka on hermoihin vaikuttava lääke. Ainut huonopuoli siinä on että vaikutus alkaa vasta kahden viikon kuluttua, joten nostettiin Rickyn normaalin kipulääkkeen määrää.

Nykiminen on juuri sitä haamukipua mistä kerroin. Haamukivun pitäisi loppua kun hermosto ja lihaksisto ns jähmettyy. Siihen voi mennä muutama viikko tai kuukausi. 

Nykiminen alkoi yltyä viimeviikolla niin pahaksi että Ricky alkoi oikein ulisemaan. Nytten kun nostin kipulääkkeen määrää,  se ei enää reagoi niin vahvasti nykimiseen. Nykimisen aktivoi kun koira liikkuu ja sen jälkeen rauhoittuu. Ulkoilutuksen jälkeen se on pahimillaan. Nykiminen saattaa kestää jopa 5min ja on koiralle tietenkin epämiellyttävää, kun ei pysty sitä lopettamaan itse. Juurikaan kipua se ei aiheuta. Kokeilin hieroa olkapäätä ja se selkeästi rauhoitti nykimisen.

 Valitettavasti Elina sanoi jos nykiminen ei lopu ja pahentuu, niin sitten pitää amputoida olkapääkin pois.Toivotaan nyt että loppuu itsestään kun hermotoiminta rauhoittuu.

Kuntoutuksesta keskusteltiin ja Elina oli sitä mieltä että pitää odottaa nykimisen loppuvan ja sitten voidaan aloittaa kuntoutus. Ihan ymmärrettävää, koska liikunta aktivoi nykimistä ja silloin saa ärsykettä ja se yltyy. Eiköhän vielä muutama viikko selvitä ja otetaan rauhassa.

Toisaalta en malta odottaa, että päästään vahvistamaan kuntoa ja lihaksia takaisin. Noh maltti on valttia, ei saisi olla liian hätäinen..

Muuten olen kyllä ollut todella tyytyväinen prosessiin ja enää Ricky ei ole masis, kun saatiin kivut kuriin. Se taas iloisena nuolee lapsien naamat ja meidän kaikkien. Yksi positiivinen asia vielä mikä on tapahtunut. Nykyään Ricky nukkuu sohvalla myös amputoidun jalan puolella, minkä ajattelin olevan todella hyvä asia. Kovalla lattialla on varmaan vielä epämukavaa maata sillä, mutta sohva ja sänky on tarpeeksi pehmeä.

Ei näytä kauheen huonovointiselta koiralta <3 Toinen nauttii.

Hieman videopätkää liikkumisesta.

 Valittelen laatua, koska itse on hyvin hankala kuvata koiraa, joka  on koko ajan kiinni omistajassa.

Ulkoilessa ihmiset ovat suhtautuneet asiaan hyvin ja todella uteliaat tietenkin jäänyt kyselemään. Kerran pahoitin mieleni yhdestä pariskunnasta, jotka lenkkeilytti koiraansa ja mies huomasi meidät, Hän jäi ensin tuijottamaan ja oikein pysähtyi ja tuijotti, sen jälkeen sanoi naiselleen ja osoitti meitä. Onneksi Ricky ei moista ymmärtänyt, eikä tajua meidän ihmisten ajatusmaailmasta mitään. mutta itselleni se tuntui todella törkeältä, koska vaikka he jatkoi matkaa niin mies koko ajan kääntyili tuijottamaan.

 En ole onneksi saanut vieläkään mitään negatiivista asian tiimoilta, päinvastoin ihmiset on olleet todella lämpimiä meitä kohtaan ja olen saanut paljon hyvää palautetta tämän bloginkin tiimoilta.

 Itselleni tämä on ollut todella rankkaa ihan jalan oireilusta asti, mutta toisaalta helpottaa myös puhua kaikesta siitä mitä ollaan koettu.

Nauttikaa elämästä.

-Marjaana & Ricky

My Superhero

My Superhero

Kun tein päätöksen amputoida Rickyn etujalan, piti luvata itselleni asioita.
Oli pakko pysyä kasassa, kantaa vastuu päätöksestä ja kysyä itseltäni olenko valmis tähän?.
En saa romahtaa ja piti valmistautua siihen, kun haen koiran kotiin niin olen kun ei mitään olisi tapahtunutkaan.
Viimeinen asia mitä saisin näyttää olisi sääli.

Väittäisin jopa, että kaikki leikkaukset ja vastoinkäymiset on ihmiselle  rankempaa kuin itse koiralle.

Yksi asia mitä pelkäsin myös suuresti, oli muiden ihmisten mielipide.
 Yllätyksekseni todella moni tuki minua, tein päätöksen minkä tahansa.
Tietenkään kenenkään mielipide ei myöskään saa vaikuttaa omaan.
Jokainen tekee varmasti parhaimman mahdollisen päätöksen koiralleen.

22.09.2016 Rickyltä amputoitiin etujalka

Leikkauksen jälkeen Elina soitti minulle ja kertoi kaiken menneen hyvin.
He olivat lähettäneet jalan eteenpäin tutkittavaksi, jotta saadaan varmuus mikä jalassa oli.
Sain luvan hakea koiran illemmalla.

Keräsin itseni kokoon ja vannoin etten saa purskahtaa itkuun kun näen pojan.
Menin petvettiin ja sain nähdä heti Rickyn. Siellä se nukkui tötterö päässä.

 Kyselin hoitajalta pitääkö se kantaa autoon vai onko mahdollista, jos pystyy itse kävelemään.
 Hoitaja vastasi että mennään koiran ehdoilla, jos se nousee itse niin saa kävellä.
 Jännityksellä pistettiin hihna kaulaan ja sieltä Ricky nousi aivan itse ylös ja oli valmiina poistumaan paikalta.
Hienosti hän itse loikki autoon ja kotiin.

Sen verran tokkurassa oli koko äijä, että päätin kantaa suoraan yläkertaan selvittämään päätään.

Sitten tulikin se pelottava ensimmäinen yö ja rehellisesti voin sanoa, että se oli elämäni kamalin yö kaikin puolin.
 Ricky ulisi,inisi,läähätti ja oli levoton.
Ainut paikka missä viihtyi, oli kiinni minussa ja toisella oli niin kuuma.

Siinä sitten silittelin poikaa uneen ja kävi monesti jo mielessä miksi meninkään tekemään tämän, vaikka tiesin sen kestävän max pari päivää.
Se tuntui silti ikuisuudelta ja mitenkään et pysty toisen oloa helpottamaan.

Onneksi koitti aamu ja Ricky oli saanut suurimmat huurut jo pois päästään.
Kannoin sen alas ja pääsi nyt ensimmäistä kertaa ulos. Hienosti nosti heti jalkaa lampputolppaa päin ja olo helpottui sillä silminnähden, kun häntäkin rupesi heti heilumaan.

Kova nälkä ja jano pojalla oli, koska 10h leikkauksesta ei saanut antaa nestettä, eikä ruokaa.
Päivällä petvetistäkin jo soiteltiin ja kyseltiin kuulumisia. Siellä oltiin hyvin tyytyväisiä kun ruoka ja vesi maistui.

Ricky käppäilikin jo hyvin iloisesti aina ulos päästyään.
 Toisaalta sitä en myöskään epäillyt, koska 1vuoden aikana se oli melkein 9kk kolmijalkainen, joten oli päässyt kehittämään tukilihaksia.

  Tästä löytyy pieni tyylinäyte leikkauksen jälkeisestä päivästä.

Toinen yö meni jo hieman paremmin. Vähän oli levottomuutta nukkumis asennosta, mutta muuten huomattavasti parempi.
Aamulla piti ottaa haavasta side pois ja huuhdella.
Päätin laittaa sille paidan päälle.
Mukavampi omaan silmään ja Ricky ei pysty nuolemaan suoraa iholle.

   Kaksi päivää leikkauksesta ja tyylinäyte. 

Seuraavat yöt ja päivät meni jo todella mukavasti. Ainut mikä Rickyä todella häiritsi oli muovinen tötterö. Alkoi heti levottomaksi kun se piti pistää päähän ja törmäili seiniin yms.
Valitettavasti sitä on silti pakko pitää ellei kykene vahtimaan koko ajan. Heti kun silmä välttää sitä haavaa yritetään lipoa.
Yksi toinenkin kikka piti tehdä ja laittaa takajalkaan villasukka, koska se oli koko ajan raapimassa haavaa.
 liekö kutiamista vaiko haamukipua?

Haamukivuista puheen ollen, huomaan selvästi millon aivot antaa ärsykkeitä jalkaan ja olkaluu alkaa nykiä.
 Aivothan pitää mielessään tiettyä ruumiin kuvaa ja siihen kuuluu ne neljä jalkaa, jos jalka itse ei saa ärskykkeitä, niin aivot alkaa tuottamaan niitä.
 Mitään tietyntyyppistä kipua en koirassa kuitenkaan huomaa, lähinnä sillä on epämukava olla kun jalka nykii.
Sama jos ulkona ns "kuopii" maata niin lihas nykii.
Toisaalta sekin varmaan loppuu kun lihas kokonaan surkastuu ja ajan kanssahan haamukivutkin loppuu.

 Hyvää nukkumisasentoa on selkeästi välillä vaikea saada, koska pystyy nojaamaan ja ottamaan tukea vaan toiselle puolelle.
Nämähän ovat vaan tottumis asioita.

Toinen asia mitä aluksi varoin oli koirien tapaaminen leikkauksen jälkeen.
 Odotin yhden päivän, jotta Rickyn pää selkenee ja näytin pojat toisilleen. Tapaaminen sujui hyvin ja luulen ettei Jero vieläkään tajua, että Rickyltä puuttuu jalka. Ei ole yrittänyt haistella haavaa tai mitään muutakaan. Siinä suhteessa  kaikki on niinkuin ennenkin.

5pv amputaatiosta ja poika oli niin iloinen kun pääsi vanhempieni pihalle hieman juoksentelmaan

Uskaltautusin jopa ottaa pieniä toko pätkiä ja Ricky meni siihen malliin kun olisi kaikki neljä jalkaa. Mikään ei haitannut menoa, eikä liikkeitä. Tyyppi oli hieman onnellinen. VAU!

Tänään on 6 päivää leikkauksesta ja itselleni tuli hieman paniikki, koska Ricky on ollut koko päivän todella masis.
 Ei yhtään oma iloinen itsensä. Annoin lisää särkylääkettäkin, ettei vaan joudu olemaan kivuissa.
 Liekö väsynyt eilisestä kun pääsi pitkästä aikaa puuhailemaan koko päiväksi, vai mikä mahtaa vaivata?
Jos huomenna  jatkuu samanlainen meininki, niin pitää ottaa yhteyttä lääkäriin.
Toivon että olisi vaan väsynyt.
Huomasin olkalihaksen nykivän jatkuvalla syötöllä ja se tekee Rickyn olon epämukavaksi, aiheuttaako aivot tuota vai tekeekö hän itse?
 Lopetti heti kun menin istumaan viereen.

Maanantaina 3.10 on varattu aika tikkienpoistoon ja tehdään yleinen tarkastus.
Silloin onkin 11 päivää leikkauksesta ja sen jälkeen alkaa kauan odotettu KUNTOUTUS!
Aloitetaan pikkuhiljaa pidentämään lenkkejä ja toivotaan että saadaan peruutusaika vakkari fyssarillemme, joka katsoo tilanteen ja tekee meille suunnitelman miten edetään kuntoutuksessa.
vesialtaassa tullaan käymään aluksi paljon ja sen jälkeen aloitetaan uiminen.
 Onneksi tänne turkuun on tullut koirauimahalli ja päästään hyödyntämään sitä läpi talven.
Ideahan on hyödyntää paljon vettä, jotta saadaan kevennettyä painoa yhdeltä jalalta, ettei se rasitu liikaa.

Palataan asiaan taas maanantain lääkäri käynnin jälkeen, kun tiedetään lisää.

p.s muistakaa nauttia joka hetkestä

-Marjaana & Ricky