My Superhero
Kun tein päätöksen amputoida Rickyn etujalan, piti luvata itselleni asioita.
Oli pakko pysyä kasassa, kantaa vastuu päätöksestä ja kysyä itseltäni olenko valmis tähän?.
En saa romahtaa ja piti valmistautua siihen, kun haen koiran kotiin niin olen kun ei mitään olisi tapahtunutkaan.
Viimeinen asia mitä saisin näyttää olisi sääli.
Väittäisin jopa, että kaikki leikkaukset ja vastoinkäymiset on ihmiselle rankempaa kuin itse koiralle.
Yksi asia mitä pelkäsin myös suuresti, oli muiden ihmisten mielipide.
Yllätyksekseni todella moni tuki minua, tein päätöksen minkä tahansa.
Tietenkään kenenkään mielipide ei myöskään saa vaikuttaa omaan.
Jokainen tekee varmasti parhaimman mahdollisen päätöksen koiralleen.
22.09.2016 Rickyltä amputoitiin etujalka
Leikkauksen jälkeen Elina soitti minulle ja kertoi kaiken menneen hyvin.
He olivat lähettäneet jalan eteenpäin tutkittavaksi, jotta saadaan varmuus mikä jalassa oli.
Sain luvan hakea koiran illemmalla.
Keräsin itseni kokoon ja vannoin etten saa purskahtaa itkuun kun näen pojan.
Menin petvettiin ja sain nähdä heti Rickyn. Siellä se nukkui tötterö päässä.
Kyselin hoitajalta pitääkö se kantaa autoon vai onko mahdollista, jos pystyy itse kävelemään.
Hoitaja vastasi että mennään koiran ehdoilla, jos se nousee itse niin saa kävellä.
Jännityksellä pistettiin hihna kaulaan ja sieltä Ricky nousi aivan itse ylös ja oli valmiina poistumaan paikalta.
Hienosti hän itse loikki autoon ja kotiin.
Sen verran tokkurassa oli koko äijä, että päätin kantaa suoraan yläkertaan selvittämään päätään.
Sitten tulikin se pelottava ensimmäinen yö ja rehellisesti voin sanoa, että se oli elämäni kamalin yö kaikin puolin.
Ricky ulisi,inisi,läähätti ja oli levoton.
Ainut paikka missä viihtyi, oli kiinni minussa ja toisella oli niin kuuma.
Siinä sitten silittelin poikaa uneen ja kävi monesti jo mielessä miksi meninkään tekemään tämän, vaikka tiesin sen kestävän max pari päivää.
Se tuntui silti ikuisuudelta ja mitenkään et pysty toisen oloa helpottamaan.
Onneksi koitti aamu ja Ricky oli saanut suurimmat huurut jo pois päästään.
Kannoin sen alas ja pääsi nyt ensimmäistä kertaa ulos. Hienosti nosti heti jalkaa lampputolppaa päin ja olo helpottui sillä silminnähden, kun häntäkin rupesi heti heilumaan.
Kova nälkä ja jano pojalla oli, koska 10h leikkauksesta ei saanut antaa nestettä, eikä ruokaa.
Päivällä petvetistäkin jo soiteltiin ja kyseltiin kuulumisia. Siellä oltiin hyvin tyytyväisiä kun ruoka ja vesi maistui.
Ricky käppäilikin jo hyvin iloisesti aina ulos päästyään.
Toisaalta sitä en myöskään epäillyt, koska 1vuoden aikana se oli melkein 9kk kolmijalkainen, joten oli päässyt kehittämään tukilihaksia.
Tästä löytyy pieni tyylinäyte leikkauksen jälkeisestä päivästä.
Toinen yö meni jo hieman paremmin. Vähän oli levottomuutta nukkumis asennosta, mutta muuten huomattavasti parempi.
Aamulla piti ottaa haavasta side pois ja huuhdella.
Päätin laittaa sille paidan päälle.
Mukavampi omaan silmään ja Ricky ei pysty nuolemaan suoraa iholle.
Kaksi päivää leikkauksesta ja tyylinäyte.
Seuraavat yöt ja päivät meni jo todella mukavasti. Ainut mikä Rickyä todella häiritsi oli muovinen tötterö. Alkoi heti levottomaksi kun se piti pistää päähän ja törmäili seiniin yms.
Valitettavasti sitä on silti pakko pitää ellei kykene vahtimaan koko ajan. Heti kun silmä välttää sitä haavaa yritetään lipoa.
Yksi toinenkin kikka piti tehdä ja laittaa takajalkaan villasukka, koska se oli koko ajan raapimassa haavaa.
liekö kutiamista vaiko haamukipua?
Haamukivuista puheen ollen, huomaan selvästi millon aivot antaa ärsykkeitä jalkaan ja olkaluu alkaa nykiä.
Aivothan pitää mielessään tiettyä ruumiin kuvaa ja siihen kuuluu ne neljä jalkaa, jos jalka itse ei saa ärskykkeitä, niin aivot alkaa tuottamaan niitä.
Mitään tietyntyyppistä kipua en koirassa kuitenkaan huomaa, lähinnä sillä on epämukava olla kun jalka nykii.
Sama jos ulkona ns "kuopii" maata niin lihas nykii.
Toisaalta sekin varmaan loppuu kun lihas kokonaan surkastuu ja ajan kanssahan haamukivutkin loppuu.
Hyvää nukkumisasentoa on selkeästi välillä vaikea saada, koska pystyy nojaamaan ja ottamaan tukea vaan toiselle puolelle.
Nämähän ovat vaan tottumis asioita.
Toinen asia mitä aluksi varoin oli koirien tapaaminen leikkauksen jälkeen.
Odotin yhden päivän, jotta Rickyn pää selkenee ja näytin pojat toisilleen. Tapaaminen sujui hyvin ja luulen ettei Jero vieläkään tajua, että Rickyltä puuttuu jalka. Ei ole yrittänyt haistella haavaa tai mitään muutakaan. Siinä suhteessa kaikki on niinkuin ennenkin.
Uskaltautusin jopa ottaa pieniä toko pätkiä ja Ricky meni siihen malliin kun olisi kaikki neljä jalkaa. Mikään ei haitannut menoa, eikä liikkeitä. Tyyppi oli hieman onnellinen. VAU!
Tänään on 6 päivää leikkauksesta ja itselleni tuli hieman paniikki, koska Ricky on ollut koko päivän todella masis.
Ei yhtään oma iloinen itsensä. Annoin lisää särkylääkettäkin, ettei vaan joudu olemaan kivuissa.
Liekö väsynyt eilisestä kun pääsi pitkästä aikaa puuhailemaan koko päiväksi, vai mikä mahtaa vaivata?
Jos huomenna jatkuu samanlainen meininki, niin pitää ottaa yhteyttä lääkäriin.
Toivon että olisi vaan väsynyt.
Huomasin olkalihaksen nykivän jatkuvalla syötöllä ja se tekee Rickyn olon epämukavaksi, aiheuttaako aivot tuota vai tekeekö hän itse?
Lopetti heti kun menin istumaan viereen.
Maanantaina 3.10 on varattu aika tikkienpoistoon ja tehdään yleinen tarkastus.
Silloin onkin 11 päivää leikkauksesta ja sen jälkeen alkaa kauan odotettu KUNTOUTUS!
Aloitetaan pikkuhiljaa pidentämään lenkkejä ja toivotaan että saadaan peruutusaika vakkari fyssarillemme, joka katsoo tilanteen ja tekee meille suunnitelman miten edetään kuntoutuksessa.
vesialtaassa tullaan käymään aluksi paljon ja sen jälkeen aloitetaan uiminen.
Onneksi tänne turkuun on tullut koirauimahalli ja päästään hyödyntämään sitä läpi talven.
Ideahan on hyödyntää paljon vettä, jotta saadaan kevennettyä painoa yhdeltä jalalta, ettei se rasitu liikaa.
Palataan asiaan taas maanantain lääkäri käynnin jälkeen, kun tiedetään lisää.
p.s muistakaa nauttia joka hetkestä
-Marjaana & Ricky
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti