My Superhero

My Superhero

Kun tein päätöksen amputoida Rickyn etujalan, piti luvata itselleni asioita.
Oli pakko pysyä kasassa, kantaa vastuu päätöksestä ja kysyä itseltäni olenko valmis tähän?.
En saa romahtaa ja piti valmistautua siihen, kun haen koiran kotiin niin olen kun ei mitään olisi tapahtunutkaan.
Viimeinen asia mitä saisin näyttää olisi sääli.

Väittäisin jopa, että kaikki leikkaukset ja vastoinkäymiset on ihmiselle  rankempaa kuin itse koiralle.

Yksi asia mitä pelkäsin myös suuresti, oli muiden ihmisten mielipide.
 Yllätyksekseni todella moni tuki minua, tein päätöksen minkä tahansa.
Tietenkään kenenkään mielipide ei myöskään saa vaikuttaa omaan.
Jokainen tekee varmasti parhaimman mahdollisen päätöksen koiralleen.

22.09.2016 Rickyltä amputoitiin etujalka

Leikkauksen jälkeen Elina soitti minulle ja kertoi kaiken menneen hyvin.
He olivat lähettäneet jalan eteenpäin tutkittavaksi, jotta saadaan varmuus mikä jalassa oli.
Sain luvan hakea koiran illemmalla.

Keräsin itseni kokoon ja vannoin etten saa purskahtaa itkuun kun näen pojan.
Menin petvettiin ja sain nähdä heti Rickyn. Siellä se nukkui tötterö päässä.

 Kyselin hoitajalta pitääkö se kantaa autoon vai onko mahdollista, jos pystyy itse kävelemään.
 Hoitaja vastasi että mennään koiran ehdoilla, jos se nousee itse niin saa kävellä.
 Jännityksellä pistettiin hihna kaulaan ja sieltä Ricky nousi aivan itse ylös ja oli valmiina poistumaan paikalta.
Hienosti hän itse loikki autoon ja kotiin.

Sen verran tokkurassa oli koko äijä, että päätin kantaa suoraan yläkertaan selvittämään päätään.

Sitten tulikin se pelottava ensimmäinen yö ja rehellisesti voin sanoa, että se oli elämäni kamalin yö kaikin puolin.
 Ricky ulisi,inisi,läähätti ja oli levoton.
Ainut paikka missä viihtyi, oli kiinni minussa ja toisella oli niin kuuma.

Siinä sitten silittelin poikaa uneen ja kävi monesti jo mielessä miksi meninkään tekemään tämän, vaikka tiesin sen kestävän max pari päivää.
Se tuntui silti ikuisuudelta ja mitenkään et pysty toisen oloa helpottamaan.

Onneksi koitti aamu ja Ricky oli saanut suurimmat huurut jo pois päästään.
Kannoin sen alas ja pääsi nyt ensimmäistä kertaa ulos. Hienosti nosti heti jalkaa lampputolppaa päin ja olo helpottui sillä silminnähden, kun häntäkin rupesi heti heilumaan.

Kova nälkä ja jano pojalla oli, koska 10h leikkauksesta ei saanut antaa nestettä, eikä ruokaa.
Päivällä petvetistäkin jo soiteltiin ja kyseltiin kuulumisia. Siellä oltiin hyvin tyytyväisiä kun ruoka ja vesi maistui.

Ricky käppäilikin jo hyvin iloisesti aina ulos päästyään.
 Toisaalta sitä en myöskään epäillyt, koska 1vuoden aikana se oli melkein 9kk kolmijalkainen, joten oli päässyt kehittämään tukilihaksia.

  Tästä löytyy pieni tyylinäyte leikkauksen jälkeisestä päivästä.

Toinen yö meni jo hieman paremmin. Vähän oli levottomuutta nukkumis asennosta, mutta muuten huomattavasti parempi.
Aamulla piti ottaa haavasta side pois ja huuhdella.
Päätin laittaa sille paidan päälle.
Mukavampi omaan silmään ja Ricky ei pysty nuolemaan suoraa iholle.

   Kaksi päivää leikkauksesta ja tyylinäyte. 

Seuraavat yöt ja päivät meni jo todella mukavasti. Ainut mikä Rickyä todella häiritsi oli muovinen tötterö. Alkoi heti levottomaksi kun se piti pistää päähän ja törmäili seiniin yms.
Valitettavasti sitä on silti pakko pitää ellei kykene vahtimaan koko ajan. Heti kun silmä välttää sitä haavaa yritetään lipoa.
Yksi toinenkin kikka piti tehdä ja laittaa takajalkaan villasukka, koska se oli koko ajan raapimassa haavaa.
 liekö kutiamista vaiko haamukipua?

Haamukivuista puheen ollen, huomaan selvästi millon aivot antaa ärsykkeitä jalkaan ja olkaluu alkaa nykiä.
 Aivothan pitää mielessään tiettyä ruumiin kuvaa ja siihen kuuluu ne neljä jalkaa, jos jalka itse ei saa ärskykkeitä, niin aivot alkaa tuottamaan niitä.
 Mitään tietyntyyppistä kipua en koirassa kuitenkaan huomaa, lähinnä sillä on epämukava olla kun jalka nykii.
Sama jos ulkona ns "kuopii" maata niin lihas nykii.
Toisaalta sekin varmaan loppuu kun lihas kokonaan surkastuu ja ajan kanssahan haamukivutkin loppuu.

 Hyvää nukkumisasentoa on selkeästi välillä vaikea saada, koska pystyy nojaamaan ja ottamaan tukea vaan toiselle puolelle.
Nämähän ovat vaan tottumis asioita.

Toinen asia mitä aluksi varoin oli koirien tapaaminen leikkauksen jälkeen.
 Odotin yhden päivän, jotta Rickyn pää selkenee ja näytin pojat toisilleen. Tapaaminen sujui hyvin ja luulen ettei Jero vieläkään tajua, että Rickyltä puuttuu jalka. Ei ole yrittänyt haistella haavaa tai mitään muutakaan. Siinä suhteessa  kaikki on niinkuin ennenkin.

5pv amputaatiosta ja poika oli niin iloinen kun pääsi vanhempieni pihalle hieman juoksentelmaan

Uskaltautusin jopa ottaa pieniä toko pätkiä ja Ricky meni siihen malliin kun olisi kaikki neljä jalkaa. Mikään ei haitannut menoa, eikä liikkeitä. Tyyppi oli hieman onnellinen. VAU!

Tänään on 6 päivää leikkauksesta ja itselleni tuli hieman paniikki, koska Ricky on ollut koko päivän todella masis.
 Ei yhtään oma iloinen itsensä. Annoin lisää särkylääkettäkin, ettei vaan joudu olemaan kivuissa.
 Liekö väsynyt eilisestä kun pääsi pitkästä aikaa puuhailemaan koko päiväksi, vai mikä mahtaa vaivata?
Jos huomenna  jatkuu samanlainen meininki, niin pitää ottaa yhteyttä lääkäriin.
Toivon että olisi vaan väsynyt.
Huomasin olkalihaksen nykivän jatkuvalla syötöllä ja se tekee Rickyn olon epämukavaksi, aiheuttaako aivot tuota vai tekeekö hän itse?
 Lopetti heti kun menin istumaan viereen.

Maanantaina 3.10 on varattu aika tikkienpoistoon ja tehdään yleinen tarkastus.
Silloin onkin 11 päivää leikkauksesta ja sen jälkeen alkaa kauan odotettu KUNTOUTUS!
Aloitetaan pikkuhiljaa pidentämään lenkkejä ja toivotaan että saadaan peruutusaika vakkari fyssarillemme, joka katsoo tilanteen ja tekee meille suunnitelman miten edetään kuntoutuksessa.
vesialtaassa tullaan käymään aluksi paljon ja sen jälkeen aloitetaan uiminen.
 Onneksi tänne turkuun on tullut koirauimahalli ja päästään hyödyntämään sitä läpi talven.
Ideahan on hyödyntää paljon vettä, jotta saadaan kevennettyä painoa yhdeltä jalalta, ettei se rasitu liikaa.

Palataan asiaan taas maanantain lääkäri käynnin jälkeen, kun tiedetään lisää.

p.s muistakaa nauttia joka hetkestä

-Marjaana & Ricky

Rickyn Tarina

     RTK1 TK1 TK2 Archeye´s Battery Energy
                                        "Ricky"




Ricky on kirjaimellisesti kovan onnen koira. 2015 lokakuussa sadepäivänä Ricky juoksi pallon perässä ja loukkasi jalkansa. Ajattelin sen olevan perus nyrjähdys/muu kohellus mitä näille belggareille aina sattuu ja tapahtuu. Kuitenkaan ontuma ei lähtenyt parissa viikossa levolla, joten oli aika mennä kuvauttamaan jalka eläinlääkäriin. Rickyn jalka kuvattiin röntgenissä, missä paljastuikin jotain todella omituista.

Tässä on kuva jalasta, sieltä löytyi murtuma ja outoja muutoksia.
Eläinlääkärit epäilivät joko luusyöpää tai luuydintulehdusta.
 Rickystä myös etsittiin mahdollisia etäpesäkkeitä, mitä ei onneksi löytynyt. Seuraavaksi varattiin aika luuydin näytteiden ottoon ja jäätiin odottamaan jännityksellä mitä sieltä löytyisi.
 Onnekseni tai valitettavasti luupala näytteistä ei löytynyt mitään kumpaakaan viittavaa, eikä myöskään verinäytteistä.
 Päätettiin aloittaa antibiootti ja hoitaa jalkaa luuydintulehduksena ja käytiin 1kr kk röntgenissä katsomassa jalan tilannetta.

Jalan luun ulkopuolella olevat muutokset alkoi poistua ja voitiin jo iloita että kohta tämä kaikki olisi ohi. Kunnes tammikuussa 2016 muutoksia alkoi tulemaan lisää ja vaihtoehdoikseni annettiin amputaatio tai eutanasia.
En halunnut uskoa sitä mitä kuulin, joten halusin toisen lääkärin mielipiteen asiaan.
Kyselin kavereilta kenelle kannattaisi jalkaa näyttää ja minulle suositeltiin Tuomas Illukkaa ja sainkin hänelle ajan helmikuussa
Tuomas ei uskonut mahdollisuutta syöpään, koska koira oli edelleen hyvässä kunnossa ja murtumakin parani.
Vaihdettiin antibioottia ja toivottiin parasta.

Maaliskuussa jalka näytti tältä.
 Ricky alkoi käyttämään jalkaa jo reilusti enemmän. Tuomas oli sitä mieltä, että antibiootit lopetetaan ja ei auta kuin odottaa tapahtuuko enään mitään vai ollaanko selätetty tauti.
 Jollei kahdessa viikossa ole tapahtunut mitään niin voin aloittaa rickyn kuntouttamisen. Jalan rannehan oli luutunut väärin, joten koskaan puhtaasti ei pysty ravaamaan, eikä taittamaan jalkaa.

Huhtikuussa jalka ei mennyt pahemmaksi, joten aloitettiin Rickyn kuntoutus.
Käytiin ensin fyssarilla katsomassa tilanne ja saatiin jatko ohjeita. Aloitettiin pikkuhiljaa pidentämään lenkkejä ja tekemään painoharjoituksia jalalle, jotta Ricky uskaltaisi käyttää jalkaa enemmän.
Käytiin myös kerran viikossa vesialtaassa kävelemässä, jotta varaisi jalkaan enemmän painoa.
Onneksi toukokuussa alkoi meri lämmettä sen verran, että päästiin tekemään sitä mitä koira rakastaa eniten! UIMISTA!

Kesällä tilanne näytti jo loistavalta ja voitiin taas aloittaa treenaamaan. Tavoitteenamme oli korkata syksyllä tokon VOI luokka.
Elettiin jo täysin normaalia elämäämme ja Ricky pääsi taas kirmailemaan pelloilla ja treenikentillä.

Harrastan toisen koirani kanssa tavoitteellisemmin rally-tokoa ja Ricky on aina päässyt vähän höntsäilemään siihen mukaan. Treenikaverini kuitenkin monesti kysyi, miksen menisi ALO luokkaan, koska Ricky osaa kaikki liikkeet.
Ryhdyin tuumasta toimeen ja Ricky olikin 3krt palkintopalleilla ja saatiin koulutustunnus RTK1!
Elokuussa meidän pitikin mennä korkkaamaan AVO luokka...... kunnes.....

Tulin yksi sunnuntaipäivä kotiin ja vastassani  oli täysin kolmijalkainen koira.
Oltiinkin Tuomaksen kanssa sovittu aikaisemmin syyskuulle tarkistuskäynitä, joten piti saada nyt nopeasti hänelle aika.
Jalasta otettiin verinäyte, mistä ei taaskaan löytynyt mitään ja röntgen kuvista paljastuikin pahin mahdollinen tilanne.

Tässä jalan tilanne oli. molemmat luut murtuneita ja taas lisääntyneitä muutoksia jalassa.
Saatiin pahinmahdollinen ennuste.
 En suostunut vielä luovuttamaan, joten laitettiin jalka pakettiin ja toivottiin, jos jalka alkaisi luutumaan.
Suurin riski on ettei jalka luudu ja toinen vaikka luutuisi, niin koska murtuisi taas? Jalasta ei tulisi koskaan vahva.
Elettiin pari viikkoa suuressa stressissä ja tietämättömyydessä mikä jalassa oikein on.
Oli siteenvaihtamisen aika ja sainkin ajan Elina Illukalle, joka valaisi minulle tilannetta.
Elina oli konsultoinut heidän toista ortopediä ja he olivat päätyneet siihen, että jalka pitää amputoida tai saattaa koira viimeiselle matkalleen.
Elina ehdottomasti kannati amputointia,koska oli nuori ja terve koira muuten kyseessä, hänen mielestä Rickyllä oli erittäin hyvä mahdollisuus saada onnellinen loppuelämä kolmijalkaisena.

Elina epäili jalassa kondroomaa, joka on hyvänlaatuinen syöpä. Mikä valitettavasti muuttaa luun rustoksi, joten jalka ei tule koskaan olemaan kunnon jalka.
Ainut mikä asiassa on hyvää, niin se ei leviä, eikä vuoden aikana ollutkaan levinnyt.      
Elina piti niin hyvän puheen, joten oikeasti aloin pohtimaan amputaation mahdollisuuksia.


Ennen olin sitä mieltä että päästän mielummin viimeiselle matkalle, kun lähden viemään koiraltani jalkaa pois. Mutta joka kerta kun katsoin tuota koiraa ei ollut sen aika poistua vielä.
 Ricky on niin energinen,iloinen,rakastava ja se kaikista vähiten näytti koiralta joka tekisi "kuolemaa".
Sillä on koko tämän ajan ollut kipuja ja se silti jaksaa olla iloinen ja oma pentumainen itsensä.    
                                           


Varattiin Elinan kanssa aika amputaatioon, mutta en luvannut hänelle että tultaisiin aivan varmana.
Halusin ottaa asiaista selvää ja miettiä.

Suomesta löytyin TODELLA vähän mitään tarinoita koirien amputaatiosta. Paitsi yksi, mikä kertoi myös belgistä, jonka jalka amputoitiin luusyöväntakia.
Tarina ja sen videot saivat vahvistettua omaa mielipidettäni. Iso koira voisi myös pärjätä elämässään hyvin kolmella jalalla, kuin pienetkin. Oli ihanaa nähdä kuinka iloinen belgi oli videoilla vastoinkäymisistä huolimatta.

Aloin etsimään tarinoita englanniksi ja tietenkin jenkeistä löytyi tietoa enemmän kuin tarpeeksi.
Yksi iso plussa mitä en löytänyt mistään... Olisiko joku katunut vaihtoehtoa, olisiko jollekkin tullut suuria ongelmia, olisiko koiran luonne muuttunut yms..
Katsoin youtubesta videoita kolmijalkaisista ja ihmettelin mielessäni kuinka onnellisia ne koirat oli ja tekivät aivan samoja asioita, kuin muut nelijalkaisetkin.

Silti mielessäni kävi usein asia, pitäisikö kuitenkin vaan päästää pois.
 Itkin kaikki päivät ja toisaalta myös hymyilin kun ajattelin, mitä jos kuitenkin kaikki menee hyvin ja Ricky eläisi vielä 5v onnelisena. Kumpaa katuisin enemmän? Päätöstä mitä en saa koskaan takaisin, vai kokeilenko viimeisen oljenkorren?

Toisaalta en myöskään halua leikkiä koirani kustannuksella tai ostaa sille vuoden/kaksi lisää.
Haluan antaa sille mahdollisuuden vielä elää monta vuotta onnellisena.

 Ricky on yksi niistä koirista jonka pääkoppa ja sydän on puhdasta kultaa, sekin oli yksi asia mikä mahdollisti päätöstäni, koska tietäisin että se kestää sen ja silti rakastaisi meitä kaikkia ehdoitta.
Jos olisi kyse toisesta koirastani, niin hänen kohdallaan se olisi ollut viimeinen matka, koska sen pääkoppa ei olisi kestänyt yli päätään näinkään kauan liikumattomana.
Ricky on  once in a life time dog ja en  tule varmaan ikinä saamaan koiraa mikä on näin täydellinen.

Halusin alkaa kirjoittamaan tätä blogia ja meidän tarinaamme, jos joku taistelee samojen asioiden kanssa.  Itse olisin kaivannut suomeksi paljon enemmän kokemuksia ja tietoa.
Täältä voitte lukea kokemuksemme kaikessa karmeudessaan ja ihanuudessaan.


Seuraavaksi kerron ensimäisestä viikosta leikkauksen jälkeen.. Olkaa kuulolla!

                       Love & Loyalty


       Terkuin; Marjaana & Ricky